![]() | ||||||
|
TilttiTiltti on tilastotieteen lukijoiden ikioma ainejärjestö, jossa ei tekemisen puute tule vastaan. Tiltti perustettiin keväällä 1981 eli juuri kaksikymppisiksi tultuamme olemme parhaassa iässämme. Yhteisömme on pieni, mutta sitäkin aktiivisempi. Tämä näkyy etenkin urheilu ja biletoiminnassamme, joka on vilkasta ympäri vuoden. Perinteisesti Tiltti on osallistunut yliopiston puulaakeihin mm. sählyssä, jalkapallossa ja koripallossa. Lisäksi olemme yleensä mukana salifutiksessa ja yösählyissä unohtamatta Tiltin omaa 7-ottelua. Rankka työ vaatii toki myös rankat huvit. Siksipä vuoteen mahtuu esim. uusien ilta, fuksiaiset, pikkujoulut, viinibileet, vappusauna ja ekskursio. Ja silloin, kun ei muuta satu olemaan niin voihan sitä lähteä muuten vaan porukalla juhlimaan. Helpoin tapa löytää meidät on kuitenkin tulla MaD-rakennuksen 3. kerrokseen, missä sijaitsee Tiltin toimisto ja vapaa-aikatila akvaario aivan tilastotieteen laitoksen kupeessa. Akvaario on saanut nimensä siitä yksinkertaisesta syystä, että kyseessä on lasiseinäinen koppi, mihin voi asettua näytille halutessaan. Akvaariolla on lähes aina opiskelevia, seuran kipeitä tai lepääviä Tilttiläisiä. Siellä voit myös keittää itsellesi teetä tai kahvia hintaan markka/kuppi. Lisäksi meitä voi tavata tilastotieteen mikroluokassa huoneessa MaD 247. Emme kuitenkaan ole missään nimessä sisäänpäinlämpiävä yhteisö vaan tervetulleita ovat kaikki kiinnostuneet. Bileissämme onkin nähty usein matemaatikoita, fyysikoita, taloustieteilijöitä tai jopa ruotsinlukijoita. Tule käymään akvaariolla tai ota yhteyttä sähköpostitse. Osoite on tiltti@cc.jyu.fi ja kotisivu http://www.stat.jyu.fi/tiltti/ Lisäksi voi lähestyä hallitusta uskaltaessaan: | |||||