![]() | ||||||
|
Syrinxin tapahtumakalenteriSyrinxin toiminta pyörähtää käyntiin syyslukukauden alkaessa ja jatkuu vilkkaana talven yli niin pitkälle kevääseen kunnes viimeisetkin bilsarit kirmaavat kesälaitumille. Säännöllistä tekemistä Syrinxin puitteissa tarjoavat kokoukset, jokaviikkoinen liikuntavuoro ja kerran kuussa järjestettävät leffaillat. Biologit ovat myös tunnetusti aktiivisia bilettäjiä ja Syrinxin perinteiksi muodostuneita bileitä järjestetään tasaisesti pitkin lukuvuotta. Eri bileiden järjestelynakit on jaettu vuosikurssien mukaan, joten jokainen pääsee järjestämään kaikkia bileitä jossain vaiheessa opiskelujaan. Tapahtumakalenteri vaihtelee hieman joka vuosi uusien ideoiden, innostuspuuskien ja kiinnostuksen mukaan, mutta tässä pääpiirteittäin mitä tuleman pitää. Uusien saunailta Saunailta järjestetään tutoreiden toimesta heti samalla viikolla, kun uudet opiskelijat ovat saapuneet kaupunkiin. Saunomaan kokoontuvat kaikki fuksit ja tutorit sekä Syrinxin hallitus. Illan tarkoituksena on paitsi tutustuttaa fuksit toisiinsa, myös avata Syrinxin portit uusille tulokkaille ja antaa ensimakua Syrinxin saunatavoista ja Kortepohjan suositusta biletilasta, Lillukasta. Fuksiaiset Omat fuksiaiset on yksi unohtumattomimpia kokemuksia koko opiskeluaikana! Kakkoset pääsevät leipomaan fukseista kelpo bio- ja ympäristötieteiden opiskelijoita viimehetkeen saakka salassa pidettävällä reseptillään. Kun uudet biologinalut ovat biologivalansa vannoneet, porukka suuntaa keskustan jatkobileisiin muihin luonnontieteiden fukseihin tutustumaan. Kaijala Valopilkkuna lokakuussa ovat legendaariset Kaijalanniemen bileet. Palokkajärven rannalle viihtyisään Kaijalanniemen mökkiin saapuu juhlijoita jokaiselta vuosikurssilta ja jopa henkilökunnastakin! Aiemmin nämä bileet tunnettiin nimellä "Ladunmajan bileet", mutta eräänä kirpeänä syksynä Syrinx sai porttikiellon kyseiselle majalle pahoinpideltyään sen puulattian järkyttävään kuntoon... Pikkujoulut Pikkujoulut Kortepohjan Lillukassa alkavat Syrinxin syyskokouksella, missä valitaan seuraavalle vuodelle uusi hallitus. Pikkujoulut ovat fuksien ensimmäinen taidonnäyte bilejärjestelyrintamalla, sillä he saavat koristaa Lillukan joulukuntoon ja järjestää illan taiteellisen puolen joulupukkeineen ym. spektaakkeleineen. Perinteisesti ohjelmaan kuuluvat myös joulupuuron ja glögin tarjoaminen sekä tasokkaat laulukarkelot. Varautukaa juhlimaan aamun sarastukseen saakka tai vähintään niin pitkään kuin vanhat tursaat pystyssä pysyvät! Haalaribileet Kevään ensimmäiset bileet järjestetään heti, kun fuksit ovat saaneet omat varusteensa tilattua. Haalarinkorkkausbileiden tarkoituksena on muokata fuksien kisa-asut asianmukaiseen kuosiin ja bileet järjestävät fuksit itse jossain keskustan ravitsemusliikkeistä. Kaksi viimeisintä kertaa haalareiden uutuudenkiiltoa on hinkattu pois Raatikellarin syövereissä. Luonnontieteelliset laskiaisbileet Laskiaistiistaina Syrinx laskee pulkkamäkeä ja pelaa lumifutista Laajavuoressa yhdessä Otsonin, Ynnän, Radikaalin ja Tiltin kanssa. Kun kokovartaloliukuri on taas kerran saanut kyytiä, suunnataan saunomaan, avantouinnille ja makkaranpaistoon Vuorilammen saunalle. Luonnontieteellinen tunnelma pikkusaunalla on erittäin tiivis ja jatkobileet ovatkin jossain kaupungin ravintolassa. Bita BITAan lähdetään joka kevät täydellä bussilla ja osoitetaan, että Syrinx todella on maineensa veroinen! BITAn eli valtakunnallisen biologitapaamisen järjestää eri yliopistojen biologian alan ainejärjestöt vuorovuosin ja keväiseen viikonloppuun kuuluu rentojen seminaarien ohella monenlaista säätämistä yhdessä valtakuntamme muiden biologien kanssa. Sitsit Länsirannikolta Keski-Suomeen rantautuneet sitsit järjestettiin vuonna 2003 vasta kolmannen kerran Syrinxin historiassa. Toissakeväänä skoolattiin pääsiäiselle ja viimekeväänä DNA:n 50-vuotis syntymäpäivien kunniaksi. Sen verran suosittuja etiketin mukaan kulkevat pöytäviinajuhlat ovat olleet, että ne pyritään lanseeraamaan Syrinxille jokavuotiseksi perinteeksi. Huiskilo Vapunpäivänä Syrinx järjestää Huiskilon eli lasten vapputapahtuman, minkä järjestäminen kuuluu jokaiselle biologille vuosikurssiin katsomatta. Huiskiloa on pidetty jo vuodesta 1999 ja se tuntuu saavuttavan yhä enemmän lapsiperheitä ja lapsenmielisiä sekä tuottavan paljon hauskaa puuhaa järjestäjilleen. Mikä voisi olla hulvattomampi tapa viettää vapunpäivää kuin esittää lastennäytelmässä rakastunutta muurahaista tai kuolemankamppailua käyvää hyttystä hämähäkinverkossa. Kesäkauden avajaiset Kun kevätaurinko alkaa sopivasti lämmittää ja Kortepohjan hiekkakenttäkin on jo pelikunnossa, ottavat Syrinx ja Otsoni toisistaan mittaa kyykkäturnauksen merkeissä. Kevätkauden avajaisiin kuuluu myös hien pintaan puskeva ultimate-ottelu ja pelien jälkeen saunominen ja grillailu Kortepohjan grillikatoksella. Vähemmän keväisen sään sattuessa ei Rentukkakaan ollut katokselta kaukana. Kevätretki Biologit päättävät lukukautensa missäs muualla kuin luonnonhelmassa ja viimeinen tempaus ennen kesälomaa onkin Syrinxin kevätretki. Retkelle on yleensä lähdetty pariksi päiväksi jonnekin astetta etelämpään ja päästy porukalla ihailemaan kauniita kasveja, lintuja ja muita luonnon ihmeitä. Yöllinen tunnelma nuotion äärellä keskellä metsää pitää jokaisen biologin (oli sitten pääaineeltaan soppari, moppari tai mikä hyvänsä) päästä kokemaan edes kerran! Maija Häkkinen | |||||